Tolvan Suursuku

JÄSENMÄÄRÄ 700 (tarkistetaan kerran kuussa)

Tolvan suursuvun toinen sukujuhla järjestettiin 19.6.2010 Forssassa.

LIITY JÄSENEKSI!

TOLVAN SUURSUKU RY on perustettu Urjalassa 5.12.2004

Tolvan suursuku käsittää Urjalan Salmen kylän Tolvan talon isännän Heikki Tolvan (kuoli 17.7.1737) jälkeläiset ja sukuun naidut puolisot. Seitsenosaisessa sukukirjasarjassa "Paimenessa ja presidentinlinnassa eli Urjalan Tolvan suku" on kolmetoista sukupolvea. Kirjan ensimmäisessä osassa on viisi sukupolvea ja viimeisessä kolme polvea, muissa osissa yksi sukupolvi kussakin. Seitsemännessä osassa on koko henkilöhakemisto, jossa on yli 110 000 nimeä. Kuten sukukirjojen nimikin kertoo, ovat suvussa edustettuna eri elämänpiirit erittäin laajasti. Suku on vahvasti talonpoikaissuku, mutta jo 1700-luvun alkupuolella kantatalolla oli sivuelinkeinoja. Talo toimi postitalona ja kestikievarina sekä pankkilaitoksen puuttuessa lainasi rahaa panttia vastaan. 1700-luvun puolimaissa isäntä edusti Sääksmäen tuomiokunnan talonpoikia valtiopäivillä Tukholmassa. Tolvan jälkeläiset onnistuivat naimakaupoissaan saamaan isännän ja emännän paikkoja. 1700-luvun lopun väestönkasvun rajoittaessa näitä mahdollisuuksia saivat suvun jälkeläiset usein käytännössä perinnöllisen torpan hallittavakseen. Vuosisadan vaihtuessa alkoi ammattikirjo laajentua, kaupungitkin houkuttelivat. Sukuun on sekoittunut myös aatelisverta. Suvun jäseniä on nykyisin noin 30.000 hengen verran ja globaalistumisen myötä on monen asemapaikka Suomesta katsoen ulkomailla.

Sukuseura käyttää pääasiallisena tiedotusvälineenään kotisivua http://www.sullen.fi/tolvansuursuku/. Jokainen sukulainen ja seuran jäsen pääsee omalta tietokoneeltaan tai lähimmässä kirjastossa tälle kotisivulle.

Seuran kotisivulla on myös vain jäsenille tarkoitettuja sivuja, joille pääsee salasanalla. Kotisivuja kehitetään ja toivomuksia sekä ehdotuksia otetaan vastaan.

Sukuseuran jäsenlehdessä Tolvan Postissa on vanhojen ja uusien uutisten lisäksi tiedotuksia seuran toiminnasta kuten tulevista sukujuhlista ja muista tapahtumista. Lehteen otetaan ilmoituksia ja jäsenten tiedonantoja, tarkemmin jäsensivulla.

Sukuseura järjesti Tolvan suvun 1. sukujuhlan 21-22.7.2007 Urjalan Nuutajärvellä ja 2. sukujuhlan Forssassa Urheilutalo Feeniksissä 19.6.2010.

Katso myös kohdasta "Seurassa tapahtuu", "Sukujuhla" ja "Sukutuotteet".


Säätiötalo täynnä sukuseuran perustajia, lisää
valokuvia jäsensivuilla, myös tilattavissa.